JUKOLAN VIESTI 2017 -maisemissa

Tervetuloa Enoon!!

Vuoden 2017 Jukolan Viesti järjestetään Joensuun Enossa. Tai jos meiltä enolaisilta kysytään, pelkästään Enossa. Vaikka kuntaliitoksesta on jo kauan (2008), emme vieläkään osaa puhua itsestämme joensuulaisina. Mutta olipa niin tai näin niin tänne Enoon odotetaan ensi juhannuksen alla 40 000 vierailijaa. Ajatus tuntuu absurdilta, sillä pienellä Enon kylällä jo neljä autoa keskustan risteyksessä aiheuttaa ruuhkan. Asukkaita täällä taitaa tällä hetkellä oleskella alle 7000 ja tästä määrästä osa asuu jopa vapaaehtoisesti toisen taajaman (Uimaharjun) puolella.. Joten jokainen voi vain mielessään kuvitella kuinka Enon taajama ja lähitienoot pullistelevat liitoksistaan Jukolan Viestin aikana.

Silti tuota viestiä odotetaan. Se tuo kylälle kauan kaivattua säpinää sekä urheilujuhlan tuntua. Ja myös tuloja, eihän se raha ikinä pahasta ole.  Ensi vuosi on Suomen itsenäistymisen vuosi ja sitä juhlistetaan Harpatinvaaralla Venlojen juhlaviestin merkeissä, joka on järjestyksessään 40:s., kun taas Joensuu-Jukola on 69. Jukolaviesti. Isänmaamme juhlavuoden kunniaksi Jukolan Viesti ja ENO-verkkokoulu istuttavat yhdessä 100 puuntainta kilpailukeskuksen läheisyyteen. Tämänkertainen Jukola viestin sanoma liittyykin puhtaaseen luontoon ja Suomen itsenäisyyteen.

Tuolla Harpatinvaaralla minäkin vietin lapsuuteni ja nuoruuteni vapaahetkiä samoillen pitkin ja poikin metsiä. Maaginen paikka piilopirtteineen ja taloraunioineen, mäenlaskupaikkoineen.. Susineen ja karhuineen. Nyt tosin osa siitä maagisuudesta on kadonnut, kun metsää on laitettu matalaksi. Maisemat ovat muuttuneet sitten lapsuuden. Mutta löytyy sieltä siltikin vielä niitä lapsuuden retkipolkuja saniaisten siimeksestä.

Viikonloppuna oli ihan pakko lähteä fiilistelemään pitkästä aikaa Hepokalliolle, joka on Harpatinvaaran alarinteillä. Harmittavan harvoin tulee tuolle alueelle lähdettyä. Joskus talvella hankiaisten aikaan ja silloin tällöin kesäisin. 

Aamu oli lämmin. Parkkeerasimme auton koulukeskuksen lähettyville, juuri sinne mistä viestin lähtölaukaus kajahtaa. Mietiskelimme siinä, että kuinka ihmeessä sieltä sopii joukkueet lähtemään reitille. Vaikka lähtöpaikka onkin iso, Purokyläntien ylittämisen jälkeen tulee pullon kaula ja varsinkin jos Enontien ali meinaavat kaikki tunkea tunnelin läpi, tarvitaan jo (Harrin sanoin) aika paljon rasvaa, että ihmiset saadaan putkahtelemaan tunnelin toisesta päästä ulos. Huhuja olen kuullut, että tien yli rakennetaan viestiä varten iso silta.. Helpottaisi huomattavasti..

Ennen polut, eli hiihtoladut, olivat märkiä kesäisin, nyt on sepeliä ja hiekkaa ajettu ja polut ovat hyvässä kunnossa ainakin osittain..

Se pakollinen reissuposeeraus!

Hepokallion laavu

 Nousimme Hepokalliolle Hepolammen rantapolun kautta. Rantaan vievät ja rantaviivaa pitkin kulkevat pitkospuut olivat märät ja liukkaat. Koirat oli laskettava irti, koska pienikin nykäisy hihnassa, vaikkapa koiran liukastuessa, olisi vienyt taluttajankin kumoon tantereeseen. Koirathan eivät tästä pahoillaan olleet. Riemuissaan ne juoksivat pitkin suopursujen valtaamaa rantaa.

Hepokallion laavulla pidimme pienen hengähdystauon. Vettä emme tietenkään olleet ottaneet mukaan.. Ja olisihan tuota voinut muutaman makkarankin nuotiolla paistaa.. Kauan emme jaksaneet tyhjän panttina istuskella vaan jatkoimme kipuamista Hepokallion laelle. Kallion pinnalla kasvavat jäkälät ja sammaleet olivat sateen jälkeen irtonaisina pinnasta ja todella liukkaita. Koirat saivat jatkaa vapaudessa juoksuaan, kun taas me me ihmiset yritimme vain päästä eteenpäin liukastelematta..

Tästä ylös!

 Liukastelu ja kipuaminen kannatti. Hepokallion laella on kaunista. Mukava oli käyskennellä jäkälien peittämällä kalliolla ja popsia matkan varrelta mustikoita ja puolukoita.

Reitti ei ollut pitkä ja laskeuduimme kalliolta alas. Kävelimme hautausmaiden poikki hissukseen Ukkopadalle ja autolle päin. Ukkopadalla tuli lapsena laskettua monta riemukasta pyllymäkeä. En tielä vieläkö Enon lapset ja nuoret kokontuvat talvisin mäenlaskuun viikonloppuisin. Omassa nuoruudessa siellä vietettiin paljon aikaa.. Ei tuo mäki suuren suuri olekaan vaikka silloin pienenä se tuntui jättimäiseltä. Se tunne, kun jarruttavat jalat paiskovat lunta kasvoille, eikä pulkassa saa henkeä saati näe mitään. Mutta alas tultiin joka kerta!

Illalla vielä ajoimme autolla Harpatinvaaran toiselle puolelle ja pysähdyimme Harpatien sillalle maisemia tuijottamaan..

Harpatinvaaran alla kulkee Salpalinja pitkin Harpartinlahdesta laskeutuvaa suistoa, joka muuttuu Koreikkopuroksi. Alue on luonnonsuojelualuetta..

Tervetuloa Enoon, Jukolan historian itäisimpään kolkkaan 17. - 18.6.2017. Täällä jo odotetaan!!!

Retkeilyvarusteet koirille?

Mitähän varusteita ne koirat retkeillessään tarvitsee? Hyvin vähillä kamoilla varmaankin selviää, kaikki turhat kannattaa karsia pois. Ovat vain ylimääräistä painolastia repussa. Omia ajatuksiani siitä mitä sinne retkelle mukaan otetaan:

Valjaat

Valjaiden hankinnassa tulee kiinnittää huomio valjaiden sopivuuteen, niiden tulee olla napakat mutta ei kuitenkaan kiristävät. Ne eivät saa hiertää mistään kohdasta, erityisesti kainalon alue on koirilla herkkä. Säädettävät ja pehmustetut valjaat, jotka ovat käyttötarkoitukseen sopivat ja joiden materiaali on laadukasta, kestävät vuosia hankaamatta koiran ihoa.

Tällä hetkellä meillä on päivityksen tarve toisille valjaille ja mietiskelen sopivia valjaita Armille, joka on hipiästään erityisen herkkä. Rinolla on hyvät Rukka Form Polar-valjaat, pari vuotta vanhat mutta edelleen todella hyväkuntoiset. Rukan valjaat ostin Musti&Mirristä. Armille ehkä hankin myös Rukan valjaat (esim. Rukka Solid) tai sitten Ruffwear Webmaster-valjaat. Myös Hurtta Lifequard-valjaat näyttävät hyviltä. Käyttökokemuksia noista ei minulla ole, olisi kiva tietää millaisia arvosteluja kyseiset valjaat ovat käyttäjiltä saaneet.

Armin häntä on edessä, olipa sillä päällä valjaat tai pelkkä panta, ja talutin on pitkä. Talutin osuu häntään ja koira väistelee ja mutkuilee. Armin häntä on pystyssä ja hieman kiertyneenä selän päälle melkein aina.. Siksi sellaiset valjaat, joihin kiinnityksen saa molemmille kyljille, voi ehkä toimia. Tai sitten ei...

Rino Mustavaaralla retkeilemässä edellisen laumansa kera. Rinolla päällään Rukka Form Polar-valjaat, Rinjalla neopreenivaljaat, joiden merkkiä en muista.

Taluttimet

Kuva e-baysta

Talutin on molemmilla Flexi Vario Tape, 8m. Näin koira saa liikkumavapautta. Varsinkin Rinolle tekee hallaa kulkea lyhyessä taluttimessa nivelrikkonsa takia. Kahvaosaa voi hieman säätää omaan käteen sopivaksi. Puolen kilon painoinen flexi ei paljon kädessä paina, vaikka alkuun vierastinkin ajatusta noin painavasta taluttimesta. Samoin epäilin "teippiä", voiko se muka kestää.. Ainakin tähän mennessä on kestänyt hyvin.. Taluttimet ostettiin Prismasta. Taluttimen ja valjaiden välissä on joustopala, ettei nykäisyt tunnu koirasta niin inhottavalta. Joustopalat on tehty pätkitystä ''mustekalasta'', tuosta joustavasta narusta, jolla tavarat kiinnitetään polkupyörän tarakkaan. Helppoa ja halpaa! Mukana kulkee myös varataluttimet, jos varsinaisille taluttimille sattuu jotain..

Kaulapantoina koirilla on hiertämättömät ja kevyet pannat.

Koirantakki

Parhaaseen retkeilyaikaan Suomessa saattaa sataa paljonkin vettä eikä koiristakaan ole mukavaa litimärkänä taivaltaa tuntikausia. Varsinkaan syksyisin, kun ilmakin on jo viilentynyt. Rinolla on Back On Trackin kevyellä vuorella varustettu sadeloimi, joka on aivan huippu. Koira tykkää loimesta ja loimi istuu saksanpaimenkoiran selkään todella hyvin. En vaihtaisi ikinä pois. Armille onkin hankalampi löytää hyvää sadeloimea. Armin häntä on kuin sukellusaluksen periskooppi, se tönöttää pystyssä. Mitkään persuuksen yli laskeutuvat loimet eivät käy. Hännän juureen loppuvat loimet valuvat sivulle. Back On Track- loimen häntäaukko on hyvä, mutta istuvuus rinnan kohdalta vielä etsityttää oikeankokoista loimea. Jos selkä on sopiva, niin rinnan kohta kapea tai jos rinnasta istuu hyvin, selkäosa on liian pitkä.. Säätövaraa loimessa on jonkin verran.. Ehkäpä me vielä sopiva löydetään.. Back On Trackillä on loistavia ja laadukkaita tuotteitta sekä ihmisille että eläimille.

Onneksi ennen retkelle lähtöä voi tarkistaa sään vaikka Forecalta tai Ilmatieteenlaitoksen sivuilta. Turha on takkia mukana koiralle kantaa, jos sadetta ei ole luvassa.. Kevään ja syksyn retkillä, telttaillessa ja muutenkin, lämmin loimi on varmasti lyhytkarvaisille ja kylmän kestävyydeltään huonommille koirille hyvä juttu.

Kuva TopDog

Ruoka- ja juomahuolto

Juomakuppina koirillamme on vedenpitävä kangaskuppi, jonka saa taiteltua vaikka kuinka pieneksi. Eikä paina paljon! Vettä koirat juovat kuitenkin useinmiten puroista ja lammista, mutta aina mukana kulkee myös pullovettä.. Kätevä myös ruokakuppina. Ruokana reissussa tulee olemaan tästä eteenpäinkin Golden Eagle Naturals Lammas&Riisi sekä lihaa silloin kun sitä on mahdollista antaa. Kesäreissulla kokeilimme Naturis Fresh Meat-ruokaa, Armille kelpasi, Rinolle ei. Mutta palkkana kelpaa Rinolle tuokin.

Lääkkeet ja muut tarvikkeet

Mukana kulkee aina kipulääkkeet, joustositeet ja haavanpuhdistusaineet. Kesäisin myös kyypakkaus ampiasten pistojen varalta. Kyyn puremaanhan tabletteja ei suositella antamaan ellei ole aivan pakko silloin kun purema on osunut hengitysteiden alueelle. Täällä kyyn puremasta lisää...

Rauhoittumisalusta

Ai niinkuin mikä? Ihan vaan alusta, esimerkiksi käsipyyhe, jonka päällä koira on opetettu rauhoittumaan. Kun alusta on ehdollistettu oikein ja kunnolla, koira pystyy rentoutumaan sen päällä melkeinpä missä vain. Kaikki koirat eivät ole rauhallisia odottajia leiriytyessä tai tauolla ja oma alusta tuo tällaiselle (ja miksi ei sille rauhallisellekin) koiralle turvaa kunhan se on vaan ehdollistettu koiralle positiivisesti. Alustan ei tarvitse olla iso, pieni käsipyyhe toimii isollakin koiralla. Minun seuraava projekti onkin opettaa koirille nuo alustat...

Petkeljärven kansallispuisto

Minä ja koirat kapuamassa Petkeljärvellä harjunrinnettä ylöspäin

Perjantai-iltana pakkasimme vähän kamppeita ja evästä matkailuautoon. Suuntana meillä oli Ilomantsi, kohteena siellä yksi Suomen kansallispuistoista, Petkeljärvi. Meiltä sinne on vain noin tunnin ajomatka.

Reitin varrella oli useita pieniä lampia

Petkeljärven Retkeilykeskuksessa oli ihan kohtalaisesti ihmisiä vielä yhdeksän jälkeen illalla, kun saavuimme parkkipaikalle. Mietimme mihinkä auton laittaisimme yöksi. Vieressä oli caravanalue, mutta emme tarvinneet sähköä autoomme, joten päätimme uinua parkkipaikan reunamilla. Yön laskeutuessa alueelle käytimme koirat vielä pienellä lenkillä, että ne malttaisivat nukkua.

Yö oli sangen rauhaton. Retkeilijöitä ja vaeltajia tuli ja meni. Autot ja moottoripyörät saapuivat ja lähtivät. Siinä sängyllä pyöriessä mietiskelin, että pidemmät vaelluksetkin voisivat olla aika mukavia. Kunhan nyt oppii tekemään oikein nämä pienemmät retket.

Kahdeksan maissa seuraavana aamuna lähdimme Kuikan kierrokselle, n 6,5km pitkälle reitille. Sää oli hiostavan kostea vaikka lämpömittari näytti vain +20 astetta. Reitti kulki pitkin harjuja, jotka puikkelehtivat pienten lampien lomassa. Harjujen nousut ja laskut olivat välillä varsin jyrkkiä ja polku oli kulunut paljastaen puiden juurakot ja isot kivet. Polkua reunusti paikoitellen sankka mustikkavarvikko, josta me Armin kanssa napostelimmekin mustikoita aina tilaisuuden tullen. Muutama puolukkakin löytyi.

Se pakollinen reissupose, Armi ja Rino jyrkässä harjun rinteessä!!

Koirat pulahtivat useasti pitkin retkeä uimaan. Lampien vesi oli lämmintä, mutta varmasti viilensi koirien olotilaa mukavasti. Innolla ne painoivat menemään, polulla oli varmasti kulkenut moni muukin koira jättäen hajujaan.

Lisää harjun rinteillä kipuavia polkuja

Harjuilta laskeuduimme suolle, jossa etenimme pitkin pitkospuita. Suon jälkeen saavuimme ihanaan kangasmetsään, joka tasaisena kankaana tuntui jatkuvan silmiemme edessä loputtomiin. Polku ylitti retkeilykeskukselle menevän hiekkatien ja lähdimme jälleen nousemaan ja laskeutumaan pitkin harjujen rinteitä. Reitin varrella olevat kyltit kertoivat alueen eläimistä, kasveista sekä sotahistoriasta.

Matka eteni kuin huomaamatta. Paljon oli ihmeteltävää matkan varrella. Suot tuoksuivat huumaavasti ympärillämme ja pieni tuulenvire helpotti subtrooppista oloamme. Iltapäiväksi olikin luvattu ukkosta ja sen kyllä huomasi.

Viimeinen pätkä ennen retkeilykeskusta kulki jälleen tasaisella kankaalla ja täällä aloimme nähdä muitakin ihmisiä. Muuten olimme saaneet patikoida ihan omassa rauhassa. Koirat pääsivät lepäämään retroalukseemme ja minä ja Harri lähdettiin etsimään entisöityä korsua. Sieltä se Luontotuvan takaa rannan harjuilta löytyikin. Ja mitkä mahtavat maisemat sieltä olikaan! Olisin viihtynyt kauemminkin kivellä istuen ja maisemia ihaillen, mutta Harrilla oli kiire. Munkkikahvien jälkeen lähdettiinkin valumaan pitkin itärajaa kotia päin.. 

Hengähdystauko

Petkeljärven kansallispuisto on Suomen pienin kansallispuisto. Kokoa tällä vaatimattoman kokoisella mutta erittäin kauniilla puistolla on vain kuusi neliökilometriä. Puiston omien retkeilyreittien lisäksi (10km) retkeilykeskuksesta pääsee Pohjois-Karjalan vanhimmalle vaellusreitille, Taitajan Taipaleelle. Taitajan taival on osa pitkää (91km) Pogostan kierrosta.


Suomessa on 39 kansallispuistoa (ensi vuonna 40, kun Suomussalmen Hossasta tulee kansallispuisto Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi) ja minä omassa mielessäni olen laittanut tavoitteeksi vierailla mahdollisimman monessa. En kuitenkaan kieli vyön alla, mutta sitä mukaa kun aikaa on..

Suomen kansallispuistoista... 

Lähellä Petkeljärveä sijaitsee Möhkön ruukkimuseo sekä Möhkön Manta..