JUKOLAN VIESTI 2017 -maisemissa

Tervetuloa Enoon!!

Vuoden 2017 Jukolan Viesti järjestetään Joensuun Enossa. Tai jos meiltä enolaisilta kysytään, pelkästään Enossa. Vaikka kuntaliitoksesta on jo kauan (2008), emme vieläkään osaa puhua itsestämme joensuulaisina. Mutta olipa niin tai näin niin tänne Enoon odotetaan ensi juhannuksen alla 40 000 vierailijaa. Ajatus tuntuu absurdilta, sillä pienellä Enon kylällä jo neljä autoa keskustan risteyksessä aiheuttaa ruuhkan. Asukkaita täällä taitaa tällä hetkellä oleskella alle 7000 ja tästä määrästä osa asuu jopa vapaaehtoisesti toisen taajaman (Uimaharjun) puolella.. Joten jokainen voi vain mielessään kuvitella kuinka Enon taajama ja lähitienoot pullistelevat liitoksistaan Jukolan Viestin aikana.

Silti tuota viestiä odotetaan. Se tuo kylälle kauan kaivattua säpinää sekä urheilujuhlan tuntua. Ja myös tuloja, eihän se raha ikinä pahasta ole.  Ensi vuosi on Suomen itsenäistymisen vuosi ja sitä juhlistetaan Harpatinvaaralla Venlojen juhlaviestin merkeissä, joka on järjestyksessään 40:s., kun taas Joensuu-Jukola on 69. Jukolaviesti. Isänmaamme juhlavuoden kunniaksi Jukolan Viesti ja ENO-verkkokoulu istuttavat yhdessä 100 puuntainta kilpailukeskuksen läheisyyteen. Tämänkertainen Jukola viestin sanoma liittyykin puhtaaseen luontoon ja Suomen itsenäisyyteen.

Tuolla Harpatinvaaralla minäkin vietin lapsuuteni ja nuoruuteni vapaahetkiä samoillen pitkin ja poikin metsiä. Maaginen paikka piilopirtteineen ja taloraunioineen, mäenlaskupaikkoineen.. Susineen ja karhuineen. Nyt tosin osa siitä maagisuudesta on kadonnut, kun metsää on laitettu matalaksi. Maisemat ovat muuttuneet sitten lapsuuden. Mutta löytyy sieltä siltikin vielä niitä lapsuuden retkipolkuja saniaisten siimeksestä.

Viikonloppuna oli ihan pakko lähteä fiilistelemään pitkästä aikaa Hepokalliolle, joka on Harpatinvaaran alarinteillä. Harmittavan harvoin tulee tuolle alueelle lähdettyä. Joskus talvella hankiaisten aikaan ja silloin tällöin kesäisin. 

Aamu oli lämmin. Parkkeerasimme auton koulukeskuksen lähettyville, juuri sinne mistä viestin lähtölaukaus kajahtaa. Mietiskelimme siinä, että kuinka ihmeessä sieltä sopii joukkueet lähtemään reitille. Vaikka lähtöpaikka onkin iso, Purokyläntien ylittämisen jälkeen tulee pullon kaula ja varsinkin jos Enontien ali meinaavat kaikki tunkea tunnelin läpi, tarvitaan jo (Harrin sanoin) aika paljon rasvaa, että ihmiset saadaan putkahtelemaan tunnelin toisesta päästä ulos. Huhuja olen kuullut, että tien yli rakennetaan viestiä varten iso silta.. Helpottaisi huomattavasti..

Ennen polut, eli hiihtoladut, olivat märkiä kesäisin, nyt on sepeliä ja hiekkaa ajettu ja polut ovat hyvässä kunnossa ainakin osittain..

Se pakollinen reissuposeeraus!

Hepokallion laavu

 Nousimme Hepokalliolle Hepolammen rantapolun kautta. Rantaan vievät ja rantaviivaa pitkin kulkevat pitkospuut olivat märät ja liukkaat. Koirat oli laskettava irti, koska pienikin nykäisy hihnassa, vaikkapa koiran liukastuessa, olisi vienyt taluttajankin kumoon tantereeseen. Koirathan eivät tästä pahoillaan olleet. Riemuissaan ne juoksivat pitkin suopursujen valtaamaa rantaa.

Hepokallion laavulla pidimme pienen hengähdystauon. Vettä emme tietenkään olleet ottaneet mukaan.. Ja olisihan tuota voinut muutaman makkarankin nuotiolla paistaa.. Kauan emme jaksaneet tyhjän panttina istuskella vaan jatkoimme kipuamista Hepokallion laelle. Kallion pinnalla kasvavat jäkälät ja sammaleet olivat sateen jälkeen irtonaisina pinnasta ja todella liukkaita. Koirat saivat jatkaa vapaudessa juoksuaan, kun taas me me ihmiset yritimme vain päästä eteenpäin liukastelematta..

Tästä ylös!

 Liukastelu ja kipuaminen kannatti. Hepokallion laella on kaunista. Mukava oli käyskennellä jäkälien peittämällä kalliolla ja popsia matkan varrelta mustikoita ja puolukoita.

Reitti ei ollut pitkä ja laskeuduimme kalliolta alas. Kävelimme hautausmaiden poikki hissukseen Ukkopadalle ja autolle päin. Ukkopadalla tuli lapsena laskettua monta riemukasta pyllymäkeä. En tielä vieläkö Enon lapset ja nuoret kokontuvat talvisin mäenlaskuun viikonloppuisin. Omassa nuoruudessa siellä vietettiin paljon aikaa.. Ei tuo mäki suuren suuri olekaan vaikka silloin pienenä se tuntui jättimäiseltä. Se tunne, kun jarruttavat jalat paiskovat lunta kasvoille, eikä pulkassa saa henkeä saati näe mitään. Mutta alas tultiin joka kerta!

Illalla vielä ajoimme autolla Harpatinvaaran toiselle puolelle ja pysähdyimme Harpatien sillalle maisemia tuijottamaan..

Harpatinvaaran alla kulkee Salpalinja pitkin Harpartinlahdesta laskeutuvaa suistoa, joka muuttuu Koreikkopuroksi. Alue on luonnonsuojelualuetta..

Tervetuloa Enoon, Jukolan historian itäisimpään kolkkaan 17. - 18.6.2017. Täällä jo odotetaan!!!