Petkeljärven kansallispuisto

Minä ja koirat kapuamassa Petkeljärvellä harjunrinnettä ylöspäin

Perjantai-iltana pakkasimme vähän kamppeita ja evästä matkailuautoon. Suuntana meillä oli Ilomantsi, kohteena siellä yksi Suomen kansallispuistoista, Petkeljärvi. Meiltä sinne on vain noin tunnin ajomatka.

Reitin varrella oli useita pieniä lampia

Petkeljärven Retkeilykeskuksessa oli ihan kohtalaisesti ihmisiä vielä yhdeksän jälkeen illalla, kun saavuimme parkkipaikalle. Mietimme mihinkä auton laittaisimme yöksi. Vieressä oli caravanalue, mutta emme tarvinneet sähköä autoomme, joten päätimme uinua parkkipaikan reunamilla. Yön laskeutuessa alueelle käytimme koirat vielä pienellä lenkillä, että ne malttaisivat nukkua.

Yö oli sangen rauhaton. Retkeilijöitä ja vaeltajia tuli ja meni. Autot ja moottoripyörät saapuivat ja lähtivät. Siinä sängyllä pyöriessä mietiskelin, että pidemmät vaelluksetkin voisivat olla aika mukavia. Kunhan nyt oppii tekemään oikein nämä pienemmät retket.

Kahdeksan maissa seuraavana aamuna lähdimme Kuikan kierrokselle, n 6,5km pitkälle reitille. Sää oli hiostavan kostea vaikka lämpömittari näytti vain +20 astetta. Reitti kulki pitkin harjuja, jotka puikkelehtivat pienten lampien lomassa. Harjujen nousut ja laskut olivat välillä varsin jyrkkiä ja polku oli kulunut paljastaen puiden juurakot ja isot kivet. Polkua reunusti paikoitellen sankka mustikkavarvikko, josta me Armin kanssa napostelimmekin mustikoita aina tilaisuuden tullen. Muutama puolukkakin löytyi.

Se pakollinen reissupose, Armi ja Rino jyrkässä harjun rinteessä!!

Koirat pulahtivat useasti pitkin retkeä uimaan. Lampien vesi oli lämmintä, mutta varmasti viilensi koirien olotilaa mukavasti. Innolla ne painoivat menemään, polulla oli varmasti kulkenut moni muukin koira jättäen hajujaan.

Lisää harjun rinteillä kipuavia polkuja

Harjuilta laskeuduimme suolle, jossa etenimme pitkin pitkospuita. Suon jälkeen saavuimme ihanaan kangasmetsään, joka tasaisena kankaana tuntui jatkuvan silmiemme edessä loputtomiin. Polku ylitti retkeilykeskukselle menevän hiekkatien ja lähdimme jälleen nousemaan ja laskeutumaan pitkin harjujen rinteitä. Reitin varrella olevat kyltit kertoivat alueen eläimistä, kasveista sekä sotahistoriasta.

Matka eteni kuin huomaamatta. Paljon oli ihmeteltävää matkan varrella. Suot tuoksuivat huumaavasti ympärillämme ja pieni tuulenvire helpotti subtrooppista oloamme. Iltapäiväksi olikin luvattu ukkosta ja sen kyllä huomasi.

Viimeinen pätkä ennen retkeilykeskusta kulki jälleen tasaisella kankaalla ja täällä aloimme nähdä muitakin ihmisiä. Muuten olimme saaneet patikoida ihan omassa rauhassa. Koirat pääsivät lepäämään retroalukseemme ja minä ja Harri lähdettiin etsimään entisöityä korsua. Sieltä se Luontotuvan takaa rannan harjuilta löytyikin. Ja mitkä mahtavat maisemat sieltä olikaan! Olisin viihtynyt kauemminkin kivellä istuen ja maisemia ihaillen, mutta Harrilla oli kiire. Munkkikahvien jälkeen lähdettiinkin valumaan pitkin itärajaa kotia päin.. 

Hengähdystauko

Petkeljärven kansallispuisto on Suomen pienin kansallispuisto. Kokoa tällä vaatimattoman kokoisella mutta erittäin kauniilla puistolla on vain kuusi neliökilometriä. Puiston omien retkeilyreittien lisäksi (10km) retkeilykeskuksesta pääsee Pohjois-Karjalan vanhimmalle vaellusreitille, Taitajan Taipaleelle. Taitajan taival on osa pitkää (91km) Pogostan kierrosta.


Suomessa on 39 kansallispuistoa (ensi vuonna 40, kun Suomussalmen Hossasta tulee kansallispuisto Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi) ja minä omassa mielessäni olen laittanut tavoitteeksi vierailla mahdollisimman monessa. En kuitenkaan kieli vyön alla, mutta sitä mukaa kun aikaa on..

Suomen kansallispuistoista... 

Lähellä Petkeljärveä sijaitsee Möhkön ruukkimuseo sekä Möhkön Manta..