Pois kotoa

Jyrkänkoski

20.6.-16

Niinpä sitä sitten yksi maanantai-päivä polkaistiin retroalus käyntiin ja käännettiin sen lyhyt nokka kohti pohjoista. Kaapit pursuivat vaatteista, pyyhkeistä sun muista tärkeistä kangaspalasista. Koirille oli ruokaa, hihnoja ja kaulapantoja, omia eväitä tietenkään unohtamatta. Vähän oli sellainen orpo-olo, ihmisten ilmoilleko pitäisi lähteä, hylätä tutut ja turvalliset ympyrät? Mitäkähän tästäkin nyt tulee??

Koirat, Rino ja Armi, olivat alkuun aivan ihmeissään eivätkä osanneet rauhoittua matkustamaan. Koko ajan vahtivat ohikulkevaa liikennettä ja vaihtuvia maisemia. Tähänastiset reissut olivat olleet yleensä siirtymisiä treeneihin tai lenkille ja takaisin kotiin. Nyt reissu jatkui ja jatkui vaan.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Kuhmon lähellä sijaitsevalla Jyrkänkosken muistomerkillä.

Talvisodan alkaessa vihollinen hyökkäsi valtakunnan rajan tuntumasta Kuhmon kirkonkylän keskustaan tuovaa kahta maantietä hyödyntäen. Hyökkäyksen päävoimat etenivät eteläisempää Saunajärventietä, jonka varrelta sitkeää viivytystaistelua käyneet suomalaiset joukot joutuivat vetäytymään tälle Jyrkänkosken purolinjalle, jonne oli ennätetty varustaa puolustuslinja. Tänne vihollisen hyökkäys myös pysähtyi. Jouluaattoaamun vastahyökkäyksellä vihollinen pakotettiin perääntymään, ja Jyrkänkosken alue välttyi taisteluilta tämän jälkeen. Puolustuslinjaa vahvistettiin ja syvennettiin talvisodan jälkeen.
Alkuperäiset hirsivarustukset olivat jo pahoin lahonneet, kun Kuhmon kaupunki sai luvan rakentaa niiden tilalle uudet hirsirakenteet v. 1996–1997. Seuraava rakenteiden uusiminen toteutettiin v. 2006–2007 käyttäen nyt kestopuuta Museoviraston luvalla. Alkuperäisille paikoilleen ja vastaavalla tavalla uudelleen rakennettuina alueella ovat panssariesteen puurakenteet ja räjäytetyn, entisen maatiesillan pohjoispään arkku piikkilankaesteineen, pätkä juoksuhautaa, konetuliasema sekä sirpalesuoja. Lisäksi kunnostettiin panssariestekiviä kuljettanut lavetti ja vinssi. Talvisota Kuhmossa -viisikielinen infotaulu esittele paitsi lähialueen taisteluja myös talvisotaa yleisemminkin Kuhmon suunnalla. Aseet ja muut esineet alueelle on toimittanut ja rakenteet pystyttänyt paikallinen reserviläisjärjestö.( Talvisota Kuhmossa )

 Nopeasti oli alue tutkittu ja ihmetelty. Koirat sekä ihmiset saivat hieman jaloitella ennenkuin matka jatkui edelleen kohti pohjoista. Seuraava etappi olisikin Hepoköngäs Puolangalla...

Hepoköngäs
20.6-16

Alkuillasta saavuttiin Hepokönkäälle. Infotaulua tavailtuamme päätimme heti ensimmäiseksi mennä Suomen suurimman putouksen päälle, laskeutua sieltä luontopolulle ja lopulta laskeutua putouksen alapuolelle. Putouksen pauhu kuului jo parkkipaikalle saakka.. Ja nyt oli jo hyvä fiiliskin. Hitsi vie, me oikeasti päästiin pois kotoa ja arkisesta aherruksesta... Koiratkaan eivät tienneet minne päin sinkoavat seuraavaksi, niin paljon uusia hajuja haisteltavana. 8 metrin flexit hiukan hillitsivät juoksuhaluja...

Putouksen alla

Hepokönkään suojelualue on perustettu yhden Suomen korkeimmista luonnonvaraisista vesiputouksista, Hepokönkään, ympärille. Komeissa Kainuun vaaramaisemissa sijaitseva putous on suosittu käyntikohde, jota myös liikuntaesteiset pääsevät ihailemaan.
Jokilaakso on rehevä ja rotko jylhä. Puolet suojelualueesta on kuusivaltaista vanhaa metsää, jonka siimeksessä viihtyy joukko uhanalaisia ja harvinaisia lajeja.  (http://www.luontoon.fi/hepokongas )

Hepokönkään geologinen luontopolku

Hepokönkään geologinen luontopolku  on noin 1,5km pituinen. Reitin varrelle mahtui niin jyrkkää kuin loivaa laskua sekä nousua, pitkospuita ja suota. Maisemat olivat kauniit, mättäiden takaa odotti karhun kurkistavan. Tietenkään ei sitä toivottu, mutta maisemat olivat niin erämaiset, että karhu varmasti viihtyy. Koirat pulahtivat uimaankin muutaman kerran suonsilmäkkeissä. Ilta oli lämmin ja viilennystä kaipasi yksi jos toinenkin. Reitti tuli käveltyä nopeasti läpi. Tulevaa varten ehkä on suotavaa harjoitella koirien kanssa tuota polkujen varrelle pysähtymistä ja rentoutumista maisemia katsellen. Nyt niillä oli niin valtava kiire koko ajan eteenpäin kaikkea uutta ja ihmeellistä tutkimaan, että reitistä ei tullu nyt niin hirveästi nautittua.

Näkymää geologisen polun näköalatasanteelta. Silmä lepää!

Matkalla putouksen alapuolelle

Hepokönkäältä hyppäsimme autoon ja lähdimme etsimään Puolangalta kauppaa, josta voisimme ostaa evästä. Kello oli paljon ja nälkä kurni mahassa.. Tarkoitus oli ehtiä yöksi Ouluun, mutta väsymys voitti. Kilometrejä oli yhdelle päivälle tullut ihan tarpeeksi. Leirintäalueet olivat jo sulkeutuneet, joten auto levähdyspaikalle parkkiin ja unille. Jossain Puolangan ja Oulun välimaastossa yövyimme auringon paistaessa kirkkaasti taivaalta. Tuntui oudolta, ettei se aurinko laskenut ollenkaan vaan kirkkaasti killotti taivaalla. Aivan niinkuin meillä itäisessä Suomessa iltaisin, mutta yöksi se aurinko sentään älyää meillä laskeutua hieman matalammalle. Keskiyön aurinko siis nähty aivan oikeasti!!