Pienen pysähdyksen jälkeen lähdimme ajamaan Muoniosta kohti Kilpisjärveä. Sehän se meidän kohde ja päämäärämme oli. Retroalus kiipesi laiskasti korkeaa mäkeä ylös, kun yhtäkkiä räjähti jossain auton alla. Koiratkin hyppäsivät sikeästä unesta ilmaan. Rengas perkule aivan säpäleinä ja tietenkin oltiin keskellä ei mitään. Eikä pystynyt ajamaan enää metriäkään, elikkä emme pystyneet siirtymään parempaan paikkaan rengasta vaihtamaan. Jyrkän mäen puolivälissä renkaan vaihtoon. Siinä Harrin asetellessa vararengasta paikalleen ja minun toimittaessa jotain vielä tärkeämpää tunnelma hippasen laski. Se yksi ja ainoa vararengas oli nyt käytetty. Entäs jos jokin muista renkaista päättäisi räjähtää? Mitäs sitten? Meillä oli tasan kaksi vaihtoehtoa; jatkaa riskillä ylöspäin tai kääntyä takaisin Muonioon ja etsiä vararenkaalle vararengas... Päätimme kääntyä takaisin alaspäin kohti Muoniota..
Muoniosta meille löytyi varakumi, kapea kuin mopon rengas. Mutta olipahan jokin varasuunnitelma, jos uusi rengasrikko sattuisi. Pienen hetken tuumittuamme päätimme jäädä niille leveysasteille. Lähellä sijaitsi Pallas-Yllästunturin kansallispuisto.. Sinne siis!! Ja kyllä! Muonion kyliltä kun lähtee maalaistollot etsimään risteystä Pallakselle päin, niin eksyyhän siinä. Ehkä pitäisi lukea niitä tienvarsikylttejä, ei ne siellä turhan takia ole. No, eksymä ei ollut suuri ja Muonion tomppelit alkoivat lähestyä Pallastunturia. Mäet vaan kasvoivat ja retroalus huohotti ja ähki niitä ylös kiivetessään.. Ihmettelimme tien risteyksissä olevia ihmeellisiä härveleitä, jotka huiskivat poroaitojen väliköissä. Vasta myöhemmin älysimme, että ne ovat porovahteja, jotka pitävät eri paliskuntien porot erillään. Pallaksen tien varressa oli varsin erikoinen väkerrys betonimyllyyn tehdystä porovahdista. Se toimi liiketunnistimella eli aina kun kojetta lähestyi, se alkoi pyöriä ja pitää kovaa ääntä. Porovahdista lisää täällä Ylen sivulla..
Leiriydyimme Lapland Hotel Pallas karavaani-alueelle. Naapurissa sijaitsee Pallastunturin Luontokeskus. Saimme olla ihan omassa rauhassa, ristinsielua ei näkynyt, vaikka autoja ja vaunuja parkissa alueella muutama olikin. Juhannuksen alla alkuviikosta ei ruuhkaa vielä matkalaisten suhteen ole, parin päivän päästä tilanne olisi ollut ihan toinen.
Ilta meni tutustuessa alueeseen. Kovin korkealle emme vielä kiivenneet, halusimme säästää voimamme seuraavan päivän retkeen, jota jo suunniteltiin kuumeisesti. Maisemia ihastellessa meni se ilta, koiratkin rentoutuivat pienellä lenkillä. Iltapalaksi maistui grillatut pihvit ja makkarat. Istuttiin ulkona ja vain ihmeteltiin miksi ei yhtään inisijää ollut lähellähään. Siis itikoita. Eikä mäkäriäkään ollut kuin muutama hassu. Olikohan viikko aiemmin iskenyt takatalvi tappanut silloisen sukupolven ja uusia ei ollut vielä ehtinyt syntymään. Koirat lekottelivat ruohikossa pitkin pituuttaan. Ah ja voi, että mie nautin olostani juuri sillä hetkellä. Hengittelin Lapin raikasta ilmaa ja tuijottelin tuntureita ja tunturien päällä loimottavaa aurinkoa. Ei haitannut pettymys, kun ei päästy Kilpisjärvelle. Ehtiihän tuota joku toinen kerta. Lapin hulluus taisi iskeä juuri sillä hetkellä ja siinä paikassa...
 |
| Armi ja Rino Pallastunturilla. Se pakollinen reissupose! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos kävit lukaisemassa blogiani, kerro ihmeessä mitä pidit. Mitä toivot lisää tai mitä vähemmän? Herättikö teksti ajatuksia, tuliko mieleesi kysymyksiä? Olisi kiva kuulla myös sinun retkistäsi, oletko kenties vieraillut samoissa paikoissa kuin meidän ryhmä rämä. Linkkaa vaikka oma blogisi, niin pääsen lukemaan... / Piia